Aivan Enon keskustassa vuonna 1969 valmistunut omakotitalo, omalla tontilla! Talossa paljon tehty parannuksia viimeisen 10 v aikana, esim katto sekä ulkorappaus, ikkunat, vesiputket uusittu. Salaojat tehty, kylppäri rempattu, ja talo pistetty maalämpöön! Lisäksi tietysti kylppäri rempattu, sekä keittiö uusittu myös. Todella tilava ja valoisa olohuone, ja tupakeittiö. Kolme makkaria samalla seinustalla.
Kivasti on tehty uutta, mutta säilytetty myös alkuperäistä. Makuuhuoneissa on vanha lautalattia, ja olohuoneessa katto. Olohuoneen ja keittiön lattioihin on asennettu vinyylilankkua. Talon päädyssä on todella tilava autotalli, jossa myös hyvin tilaa tavaroille. Lisäksi pihalla on vielä iso ulkovarasto, johon sujahtaa esim päältäajettava ruohonleikkuri näppärästi. Tilaa on pihalla paljon, heti kun lumet sulaa. Takapihalla todella tilava terassi, joka on katettu valokatteella. Siinä kelpaa ilta-aurinko tsiikailla, ja vaikka grillailla.
Ja maalämpö lämmittää. Mutta jotta tämä ei olisi aivan täydellinen, täytyy kertoa että vesivahinko on sattunut siten, että piipunjuuresta päässyt vettä valumaan. Vuotokohta on korjattu, ei vuoda enää. Välipohjan purueristeitä kastunut jonkinverran, ja ainakin yksi purulevy on vaihdettavisssa, mutta sen laajempia vaurioita ei ole esiintynyt. Kuntotarkastus ostajan kanssa yhteistyössä tehtävissä kyllä.
Ota nyt siis yhteyttä Jukkaan, ja mennään tätä katsomaan yhdessä. Jukan tavoitat numerosta 040 547 9088 ja sähköpostilla jukka.saari@huoneistokauppa.fi.
3 makuuhuonetta, olohuone, tupakeittiö. Kylpyhuone/ kodinhoitohuone, erillinen wc. Puulämmitteinen sauna. iso autotalli/ varasto, jonka lisäksi vielä pihavarasto