Omakotitalo

Siitaman kylätie 460, Orivesi, Siitama
9 h + k + ph/s + khh + 2 x kph + 2 x wc + 2 x aula + kuisti + 3 x var + parveke, 350,00 m²
679 000,00 €

Rauhalliseen paikkaan, kumpuilevan maiseman korkeimmalle kalliolle, järven läheisyyteen jo vuosisatoja sitten rakennettu Sarkkilan kantatilan ikoninen tilakeskus käsittää 6 hehtaaria maapinta-alaa, 245 metriä omaa rantaviivaa, hyväkuntoisen päärakennuksen, oman rantasaunan, valtavan kivisen navetan, tilavan aitan sekä vanhan Pohjois-Kangasalan käräjäpirtin. Tässä on kaikki, mitä tasokkaaseen maalaiselämään voi kuvitella tarvitsevansa. Myös elinkeinotoiminnalle, kuten majoitus-, ravintola-, eläintila- tai vaikka museotoiminnalle löytyy upeat puitteet. Kaikki tämä vain 30 minuuttia Tampereen keskustasta.

Sarkkilan talo mainitaan kirjallisuudessa ensimmäisen kerran 1600-luvun alkupuolella. Syystä tai toisesta tila on aikanaan joutunut Kruunun alaisuuteen, jossa se palveli vuosisatoja sotilasvirkatalona. Tilan isäntänä on toiminut korkea-arvoisia sotilaita sekä varusmestareita ja maatilasta itsestään on vastannut suomalainen viljelijä. Tilan torppia tiedetään kirjallisuudessa nimeltä yhdeksän ja näiden lisäksi on ollut ainakin mäkitupia. Vielä 1881 tilan alaksi mainitaan kirjallisuudessa 1648,208 tynnyrialaa eli noin 810 hehtaaria. Vuonna 1933 tila lunastettiin takaisin yksityiseen omistukseen. Vuosien saatossa talo on palvellut myös esimerkiksi kylä- ja emäntäkouluna.

Päärakennusta on vuosikymmenien aikana remontoitu vastaamaan aikansa tarpeita ja on näin ollen hyvässä kunnossa. Talo lämpenee maalämmöllä ja esimerkiksi putki-, katto-, ikkuna/ovi- ja keittiöremontit on kaikki hoidettu. Talon alakerrassa on kaikki pinnat vuosien aikana remontoitu. Lattiat ovat paljolti koivulankkua ja tammiparkettia. Tulipesiä on yhteensä 5 kpl + sauna, kaikki kunnostettuja ja toimintakuntoisia. Monet yksityiskohdat, kuten alkuperäiset kattokruunut ja vanhat kalusteet kertovat talon historiaa. Keittiön ovet ovat peräisin Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin Kulosaaren kodista. Keittiössä on käytetty tammea sekä kiveä ja elintasosiiven saunasta löytyy sekä puu- että sähkökiuas. Yläkerta on remontoitu asuintilakäyttöön 2000-luvun alkuvuosina.

Pihapiiristä löytyy vuonna -96 valmistunut, entisen tulipalossa tuhoutuneen aitan tilalle rakennettu uusi vastaava hirsiaitta. Aitasta löytyy kolme kesähuonetta sekä kylmät autotallitilat kahdelle autolle. Aittaa vastapäätä sijaitseva vanha pirtti on museoviraston mukaan rakennettu 1600- ja 1700-luvuilla. Se on aikanaan ollut osin savupirtti ja osin Pohjois-Kangasalan käräjäpirtti. Massiivinen, ulkomitoiltaan 15 m x 36 m kivinen navetta on rakennettu sotavankien toimesta vuonna 1905. Navetan katto ja katon rakenteet on kunnostettu -23. Navetan toisessa päädyssä on entinen karjakeittiö käyttökuntoisena tilana ja toisessa päädyssä on ollut hevosia vielä noin 20 vuotta sitten, jonka vuoksi etupihaan on laitettu graniittikiveys. Kiinteistön pellot ovat tukikelpoisia kauan sitten salaojitettuja, jotka ovat olleet vuokrattuina.

Oma rantasauna löytyy Vesijärven Kailahden rannalta. Mökistä löytyy takkahuone, pesuhuone sekä sauna ja se lämpenee takalla. Vesi ja sähkö tulee myös. Mökissä on tapahtunut talven -24 aikana vesivahinko, jonka vuoksi mökkiin on juuri valmistunut perusteellinen peruskorjaus! Saunan rannasta löytyy oma laituri ja kantava hiekkapohja. Kailahden vesi on lähdeperäisenä kirkasta ja veneellä pääsee Vesijärvelle saakka. Kapeikosta ennen Vesijärveä pääsee veneellä läpi ja sitä on aikanaan myös ruopattu. Lisäksi Siitamanlahdessa venevalkamaoikeus. Mökkinaapureita ei heti läheltä rantasaunaa löydy.

Tule tutustumaan upean kokonaisuuden yksityiskohtiin sopimalla oma esittely!

————————–
Miska Panttila
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV

Huoneistoketju LKV
miska.panttila@huoneistoketju.fi

Haluatko myydä oman asuntosi ennen uuden ostamista?
Soita ja pyydä minut ilmaiselle arviokäynnille!

Kohdetta myy

Miska Panttila
Miska PanttilaKiinteistönvälittäjä LKV, LVVmiska.panttila@huoneistoketju.fi+358 50 382 4021
Huoneistoketju / Ketju Asunnot Tampere OyY-tunnus: 3353903-7Rautatienkatu 11-13
33100 Tampere
myynti.tampere@huoneistoketju.fi03 222 0044

Esittely

Kohteen seuraavaa esittelyajankohtaa ei ole tiedossa
Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä!
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelin *
Sähköposti *

Perustiedot

11302
Orivesi, Siitama
Siitaman kylätie 460
35300 Orivesi
Omakotitalo
Ei
Omistusasunto
9h + k + ph/s + khh + 2x kph + 2x wc + 2x aula + kuisti + 3x var + parveke
9
350,00 m²
790,00 m²
1 140,00 m²
Vanha pirtti kerrosala noin 140 neliötä.
Aitan kerrosala noin 122.5 neliötä.
Rantasauna kerrosala noin 30 neliötä.
Kivinavetta karkeasti noin 500 neliötä.

Pinta-alat suuntaa antavia, eikä tarkistusmittauksia SFS 5139 nykystandardin mukaan ole suoritettu. Pinta-ala saattaa erota oleellisissakin määrin ilmoitetusta. Hinta ei ole pinta-alaperusteinen.
2/2
1897
Joissain lähteissä mainittu päärakennuksen rakennusvuodeksi 1895. Täsmällisestä vuodesta ei täyttä varmuutta. Päärakennuksen elintasosiipi rakennettu alkujaan 1975.
Pihapiirin vanha pirtti peräisin 1600- ja 1700-luvuilta.
Kivinen navetta rakennettu sotavankien toimesta 1905.
Aitta rakennettu vanhan tilalle 1996.
Saunarakennus rakennettu 1996, loppukatselmus 1997.
Sopimuksen mukaan

Hinta ja kustannukset

679 000,00 €
679 000,00 €
1 940,00 € / m²
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
744,00 € / v
Jätemaksu noin 200 €/vuosi.
Sähkönkulutus ollut noin 30 000-35 000 kWh/vuosi.

Lisätiedot

Ulostyönnetty
Ilmansuunta: Etelä
Asunnossa on sauna

Sisäsaunassa sekä sähkö, että puukiuas. Rantasaunassa puukiuas.

Rantasaunassa lehtikuusilautalattia sekä hirsiseinät. Rantasauna lämpenee takalla ja sinne tulee juokseva vesi sekä sähköt (valo- ja voimavirta). Rantasaunan laaja remontti valmistuu heinäkuussa -24.
Kiuas: Puukiuas ja sähkökiuas
Oma puutarha, jossa kasvaa mm. omenapuita, päärynäpuita, kirsikkapuita, vadelmaa, viinimarjaa, viinirypälettä sekä kasvihuoneessa tomaattia.
Kyllä
Rantasaunalla katettu terassi.
Varaava takka
Hyvä
Päärakennus ikäisekseen hyvässä kunnossa.
Rakennuksia entistetty nykyisten omistajien toimesta viimeisen viiden vuosikymmenen aikana kattavasti. Remontit tehty huomioiden nykyajan asumisvaatimukset.

Päärakennus:
- Elintasosiipi rakennettu alkujaan 1975
- Alakerran kattoja aikanaan laskettu eristyssyistä. Katot sittemmin nostettu takaisin alkuperäiseen korkeuteensa
- Pintaremontteja tehty paljon vuosien aikana
- Lattia koolattu 15 cm vanhan lautalattian päälle lisäeristykseksi
- Yläkerta rakennettu kylmän ullakon tilalle asuintiloiksi 2000-2004. Portaat uusittu samassa yhteydessä.
- Pesuhuone ja sauna remontoitu 2002-2003
- Alakerrassa lämmitys- ja putkiremontti 2002-2003
- Maalämpöön siirrytty -03 (aikaisemmin suora sähkö + puu). Maalämpöputkea kaivettu maahan 1.2km noin 1,20 m syvyyteen. Maalämpöjärjestelmää huollettu -20.
- Vesikate uusittu -03
- Lämmönvaihdin uusittu -09
- Ikkunat uusittu -09
- Kakluunit muurattu uudestaan noin 15 vuotta sitten. Kirjastohuoneen kakluunin kaakelit alkuperäisiä Turun kaakelitehtaan valmistamia, 1800-1900 taitteesta peräsin. Tulipesiä nuohottu vuosittain.
- Porakaivon pumppu uusittu -12
- Keittiö remontoitu -13. Puustellin tammikeittiö kivitasoilla ja laadukkailla kodinkoneilla. Laattalattia. Keittiön vesijohdot uusittu remontin yhteydessä, myös "pirttihuoneen" puolelle.
- Alakerran sisäkattoja nostettu alkuperäiskorkeuteen -13. Samassa yhteydessä "pirttihuoneeseen" on asennettu upotettu led-valaistus kattoon.
- Verisure hälytysjärjestelmä asennettu -16
- Lautasantenni -17
- Hormien tarkastus ja piippujen pellitys -17
- Pesuhuoneen / saunan silikonisaunojen uusiminen -19
- Imeytyskenttä navetan taakse uusittu -20
- Alakerran päämakuuhuoneeseen uusittu tammiparketti ja seiniä pintaremontoitu -21
- Sähkökaapeli kaivettu maahan -22
- Porakaivon takaiskuventtiili -23

Aitta:
- Rakennettu vuonna 1996 vanhan tulipalossa tuhoutuneen tilalle

Rantasauna:
- Rakennettu vuonna 1996
- Vesivahingon (talvella -24) vuoksi peruskunnostus -24. Valmistuu uudelle omistajalle.
- Laituri kunnostettu -24
- Rantapuita kaadettu ja karsittu saunan edestä -24

Vanha pirtti:
- Siirretty aikanaan läheiseltä niemeltä nykyiselle paikalleen. Tästä ei tarkkaa vuotta tiedossa ja ollut nykyisellä paikallaan jo pitkään.
- Vanhempi puoli (makuukamari + hellakamari) ollut aikanaan savupirtti, rakennettu museoviraston mukaan 1600-luvulla
- Uudempi puoli (sali) rakennettu 1700-luvulla
- Keskikamariin rakennettu kodinhoitohuone / apukeittiö -90 luvulla. Käyttö ollut vähäistä.
- Uudelle puolella tehty nykyaikainen keittiö -90 luvulla
- Leivinuuni muurattu -90 luvulla, samalla tehty savupiiput ja hormit
- Vesikate uusittu -90 luvulla
- Sähkötöitä tehty 2000-luvun vaihteessa

Navetta:
- Graniittikiveys tallin päädyn eteen 2000-luvulla
- Navetan sähköt uusittu -08
- Piipun pellitys -15-16
- Vesikate maalattu ja katon rakenteita korjattu -23
Maalämpö ja puu
Oma porakaivo
Rannassa voimavirtapumppu, jolla pumpattu vesi järvestä puutarhan vesipisteisiin.
Saostuskaivot ja imeytyskentät
Kaksi saostuskaivo / imeytyskenttäjärjestelmää. Navetan takana sijaitseva isompi imeytyskenttä uusittu 2020.

Rantasaunalla oma saostuskaivo.
Painovoimainen
Satelliitti-TV

Asunnon tilat ja materiaalit

Pääasiallinen rakennusmateriaali: Hirsi, puu ja Hakattu luonnonkivi
Päärakennus hirsinen, elintasosiipi puurakenteinen.
Seinien rakennusmateriaali: Päärakennus, aitta ja vanha pirtti maalattu puna- / keltamultamaalilla.

Pintamateriaalit: Salin lattiassa tyylikäs, vanha ja hyväkuntoinen kalanruototammiparketti. Alakerran makuuhuoneessa uudempaa tammiparkettia. Useissa tiloissa käytetty kestävää ja jäykkää koivulankkua, joten lattian narina on vähäistä. Myös yläkerran portaat on koivua. Muutamissa huoneissa havupuulankkua.
Puustellin tammikeittiö kivitasoilla. Astianpesukone uusittu kesällä -24. Toimiva puuhella.
Varusteet: Astianpesukone, jääkaappi, uuni ja liesi
Liesi: Induktio
Seinien pintamateriaali: Maali
Lattian pintamateriaali: Laatta
Seinien pintamateriaali: Maali, puu ja tapetti
Lattian pintamateriaali: Lauta, parketti ja Massiivilankku
Päärakennuksessa kaksi kylpyhuonetta sekä lisäksi pesuhuone/sauna. Vanhassa pirtissä kylpyhuone. Lisäksi rantasauna.

Alakerran pesuhuoneen yhteydessä 2 x 400 l lämminvesivaraajat (lämpenevät maalämmöllä) sekä vedenpehmennin. Yläkerran kylpyhuoneessa 2 wc-istuinta; aikuisten ja lasten. Yläkerran kylpyhuoneessa myös kylpyammevaraus.

Elintasosiiven eteisessä kura-allas ja laattalattia.
Varusteet: WC-istuin (Päärakennuksessa x4), suihku, lattialämmitys, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi ja bidee-suihku
Seinien pintamateriaali: Kaakeli
Lattian pintamateriaali: Laatta
Päärakennuksen kylpyhuoneissa wc ja yksi erillinen wc. Rantasaunan yhteydessä myös erillinen puucee. Vanhan pirtin kylpyhuoneesta löytyy myös wc.
Seinien pintamateriaali: Puu
Lattian pintamateriaali: Laatta
Paljon kaappitilaa.
Varusteet: Pesukoneliitäntä, lattialämmitys, pesuallas, tila pesutornille, lattiakaivo ja pyykkikaapit
Seinien pintamateriaali: Maali
Lattian pintamateriaali: Laatta
Päärakennuksessa alakerrassa kodinhoitohuoneessa tilava siivouskomero ja yläkerrassa kaksi isoa ikkunallista vaatehuonetta.

Maakellari + maitohuone. Aitan vintillä hyvin rakentamatonta tilaa. Navetassa myös valtavasti tilaa.
Alakerrassa lisäksi lämpöeristetty kuisti, aula, sali, kirjasto ja pirtti/tupa. Yläkerran aulassa hyvin tilaa sohvalle sekä esimerkiksi työpisteelle.
Katto: Harjakatto
Katon pintamateriaali: Pelti

Asunnon tontti

562-424-3-53
6,01 ha
Oma
Päärakennus suojeltu ja pihapiirin alue säilytettävä. Pelto-alueet maisemallisesti arvokasta aluetta. Kailahden vastaranta: "Arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma."
Rantaosayleiskaava
Vanhan kantatilan tilakeskus. Päärakennus korkeimmalla maastonkohdalla kallion päällä. Muitakin rakennuksia, kuten navetta, rakennettu kallion päälle. Tontilla rinnettä ja alarinteessä järven rannalla sijaitsee saunarakennus.

Muut lisätiedot

14 km Oriveden keskustan palveluihin. Tampereen keskustaan 30 minuuttia autolla. 5,40 km valtatie 9:lle.
Koulut: Rovastinkankaan koulu 12,20 km, Kultavuoren koulu 14,90 km, Oriveden yhteiskoulu ja lukio 15,10 km.
Päiväkoti: Pilke päiväkoti Huippu 11 km, Orivarsan päiväkoti 14 km, Keskustan päiväkoti 14,20 km, Niittykukka 14,20 km, Vuokkokukan päiväkoti 14,90 km.
Sujuvat yhteydet omalla autolla
Irtain.
Scroll to Top