Kerrostalo
Viihtyisä uudenveroinen yksiö upealla paikalla luonnonläheisessä Saunalahdessa
Pienikin asunto voi olla kaunis, sijaita upeassa ympäristössä ja tarjota kaiken mitä kaupunkiasumiselta voi odottaa! Asuntoon pääsee kiinni jo varsin maltillisella noin 68 000 euron kauppasummalla ja loppuvelkaosuutta voi maksaa halutessaan rahoitusvastikkeen muodossa.
Vuonna 2019 rakennettu taloyhtiö As Oy Espoon Kummelivuorenheikki sijaitsee Saunalahdessa Kummelivuorensuun uudella alueella, joka tarjoaa asukkailleen viihtyisän luonnonympäristön ja erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Palvelut tavoitat 1,00 km päästä Saunalahdesta tai noin 1,50 km päästä Kivenlahdesta, josta pääset metrolla vajaassa puolessa tunnissa Helsingin keskustaan. Hiljattain valmistunut kauppakeskus Lippulaiva kattavine palveluineen on vajaan 3,00 km päässä. Helsinkiin ja muihin Espoon kaupunkikeskuksiin pääset myös nopeilla bussiyhteyksillä.
Persoonallista, erottuvaa arkkitehtuuria edustava hyvin hoidettu taloyhtiö istuu harmonisesti ympäröivään luontoon. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevan yksiön pohja on optimaalinen: Suuret ikkunapinnat ja kauniilla paneeliseinällä varustettu lasitettu parveke luovat pieneen asuntoon poikkeuksellisella tavalla valoa ja avaruutta. Laadukkaat materiaalit ja modernit keittiö- ja kylpyhuonetilat viimeistelevät viihtyisän asumiskokemuksen.
Kohde soveltuu niin sinkulle, pariskunnalle ja miksei sijoituskohteeksikin. Uudelle omistajalle asunto vapautuu tarvittaessa nopeastikin.
Ulkoilijalle Kummelivuori tarjoaa mahtavat puitteet keskellä kaunista luontoa. Merenrantaan kävelee hetkessä, ja Saunalahden alueella on lukematon määrä kauniita lenkkipolkuja ja pyöräilyreittejä liikunnan harrastajille.
Tähän asuntoon järjestämme ensisijaisesti yksityisesittelyjä, joten varaa rauhallinen esittelyaikasi sinulle sopivana ajankohtana!
Myyntiä hoitavat:
Pasi Pekkarinen
YKV, LKV. KiAT, Tradenomi
045 665 0983
pasi.pekkarinen@huoneistoketju.fi
Huoneistoketju Espoo
Kohdetta myy
![Pasi Pekkarinen](https://huoneistoketju.fi/wp-content/uploads/2024/05/img5462801863756986059.jpg)
21100 Naantaliasuntoketju@huoneistoketju.fi050 386 8684
Esittely
Perustiedot
Linjaloistonkatu 7
02330 Espoo
Hinta ja kustannukset
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
Hoitovastike 196,65 € / kk
Rahoitusvastike 680,00 € / kk
Lisätiedot
Ilmansuunta: länsi
Asunnon tilat ja materiaalit
laminaattia. Lattia on tammiparkettia, seinät ovat maalatut. Jääkaappipakastin, erillisuuni, keraaminen liesi, liesituuletin, mikroaaltouuni ja astianpesukone.
Seinämateriaalit: Maali
Lattiamateriaalit: Parketti
Työtasot: Laminaatti
Seinämateriaalit: Maali
Lattiamateriaalit: Tammiparketti
pesutornille sekä kunnollisen kokoinen suihkutila
suljettavin lasiseinin. Kylpyhuone on kauttaaltaan
laatoitettu, katto paneloitu.
WC-istuin, suihku, suihkuseinä, pesukoneliitäntä,
lattialämmitys, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi ja
säilytyskaappi.
Seinämateriaalit: Kaakeli
Lattiamateriaalit: Laatta
Katon pintamateriaali: Huopakate
Taloyhtiö
2020 Vuositarkastuksen ennakkotarkastus, Raksystems
2020 Kosteuskartoitus, Raksystems
2019 Kasvuunlähtökatselmus, Hekaron
Tapiolan Lämpö Oy
68 500,00 € / v
Muut lisätiedot
1,9 km ja Mainingin koulu 2,40 km.
Päiväkodit: Saunalahdessa ja Kivenlahdessa useita päiväkoteja
Muut palvelut: Lähipalvelut Saunalahdessa (1,0 km) ja Kivenlahdessa (1,5 km). Espoonlahden kauppakeskus Lippulaivassa (3,0 km) ja Matinkylän Isossa Omenassa (7,7 km) kattavat palvelut.
Kummelirannanportin pysäkiltä kulkevat seutulinjat Kirkkonummelta Matinkylään, sekä yölinja Kirkkonummelta Kamppiin.
Kivenlahden metroasemalta (1,5 km) yhteys Helsingin
keskustaan (n. 30 min), Kauklahden juna-asemalta (4,7 km)
pääsee myös Leppävaaraan, Kirkkonummelle ja Karjaalle.